Alustava pistetaulukko

Tänään ensimmäinen oppilas suoritti tasotestin ekasta tasosta. Valitettavasti tarkistus jäi huomiselle oppilaan ja omien kiireideni vuoksi, mutta nopeasti silmäiltyäni testi näytti menevän todella hyvin.

Loin alustavan pistetaulukon oppilaita varten tasotestin pisteyttämistä ajatellen. Oppilaat pisteyttävät testinsä itsenäisesti pisteytysohjeiden mukaan ja merkitsevät ne sitten taulukkoon. Puolet maksimipisteistä koostuu itsearvioidusta ymmärryksestä.

Säädin läpipääsyrajan nyt aluksi varovaisesti 70 prosenttiin. Siitä voi sitten lähteä kiristämään varsinkin sitten, kun myös kokeista luovutaan jossain vaiheessa.

Huomiselle näyttää osuvan ruuhkahuippu tasotestin suorittamiseen. Suurin osa etenee siis ”suositusaikataulussa”.

Alla kuva lomakkeesta (toivottavasti saa selvää, koska kokeilen blogata ensimmäistä kertaa iPhonella)

image

Vastaa